2000-luku, pinnallisuuden aikakausi?

Kauniimmat hiukset, siistimpi hymy, hoikempi keskivartalo tai enemmän lihasta. Kaunis talo, upea puutarha ja hyvä työ. Näitä moni meistä saattaa toivoa. Missä menee raja pinnallisuuden ja itsestään huolehtimisen välillä? Kehosi on temppelisi, pidä siitä siis huolta. Itse estetiikkaan viehtyneenä silti ajoittain mietin, olenko liian pinnallinen? Ja miksi sillä on ylipäätään merkitystä?

Lähtisin ehkä erottelemaan asioita näin: Pieni määrä tietynlaista pinnallisuutta on okei (ehkä joskus jopa suotuisaakin), se on enemmänkin mieltymystä esteettisyyteen, siisteyteen ja itsestä huolehtimiseen, tavoitteellisuuteen elämässä kun taas ajatellaan saavutuksia tai jotain omistamaansa materiaa. Tässä vain joitain esimerkkejä. Pinnallisuus taas liiallisena alkaa määrittää ihmisen tapaa elää ja ajatella, se on lisäksi suoraan sidoksissa henkilön omanarvon- ja itsetuntoon. Se kapeuttaa ihmisen tapaa nähdä maailmaa ja lisäksi tekee helposti ylimieliseksi.

Liika pinnallisuus on korostunutta halua ja tarvetta muodostaa tietynlainen kulissi, kiillotettua pintaa, jota esitellään muille ja jonka kautta eletään. Sitä tavoitellaan ja ylläpidetään keinoja kaihtamatta, sillä tuon kuvan mureneminen muiden silmissä murentaisi samalla täydellisyyden kuvan itsestä. Oma arvo rakentuu muiden mielipiteille ja ihailulle, jota aikaansaavat erityisen upeat ja/tai kalliit asiat. Ihmissuhteet ja kaikki toiminta voi olla hyvin laskelmoitua, jotta kaikki osat ovat yhtä kiillotettuja ja tukevat kulissia. Onko siis väärin pitää arvokkaista asioista ja olla välillä vähän turhamainen? Ei.

Ajattelen itse niin, että jokaisella on omanlaisensa maku ja tapa olla tai kokea. Itse pidän tai haaveilen usein asioista, jotka ovat hyvinkin kalliita. Nämä asiat tai puitteet eivät silti ole silti sidoksissa minuun persoonana, eivät määritä elämääni, itsetuntoani, näkemyksiäni tai ihmissuhteitani. Ne eivät myöskään ole välttämättömyys. Tällä tarkoitan sitä, että voin yhtä lailla ihailla jotakin asiaa, joka ei ole kallis, luksusta, designia. Hinta tai ulkoinen pinnan kiilto ei määritä onneani. Tai oma tai jonkun muun elämässäni olevan status, varallisuus tai ulkoinen olemus. Yhtenä päivänä voin olla huoliteltu ja kipittää korkeissa koroissa, toisena taas kuuraan kylpyhuoneen lattiaa ja lähden meikittä hiukset sekaiselle poninhännälle sidottuina. Joskus ihailen hulppeaa kartanoa, toisinaan taas kotoisaa mökkiä järven rannalla tai ihan vain arkisia ja yksinkertaisia asioita.

Yksi miettimisen arvoinen seikka on myös se, kenen vuoksi teet asioita. Oletko kenties tyypiltäsi ihminen, joka nauttii itsensä hoitamisesta? Se itsessään on hyvä ja terve merkki. Teetkö asioita, joita kukaan ei näe tai joista et kerro muille vai ylläpidätkö tiettyä kuvaa itsestäsi vain muita varten? Itse esimerkiksi nautin suuresti tuoksuista ja saatan yksin kotona ollessakin suihkauttaa hajuvettä tai korvakorut korviin. Se on minua varten. Pientä arjen luksusta ja itsensä hemmoittelua. Tämä ei tietenkään tarkoita, että näin on pakko toimia, vaan mainitsen näitä pyrkiäkseni erottelemaan asioita toisistaan. Siisteys ja itsestä huolehtiminen antaa itsestä väkisinkin tietynlaista kuvaa myös ulospäin. Entä mihin muut päätökset, hankinnat tai tavoitteet elämässäsi pohjautuvat? Ovatko ne oikeasti sinua vai pelkoa riittämättömyydestä?

Nykyaikana esteettisen kauneuskirurgian ollessa entistä yleisempää, herättää tämä paljon erilaisia mielipiteitä. Jokainen näkee kauneuden eri tavoin, samoin oman kuvansa ja sen ideaalin, jossa itsensä haluaa nähdä. Minusta ehkä tärkeimpiä kriteerejä ovat jälleen, miksi ja ketä varten asioita tekee ja tekeekö se ihmisen onnelliseksi. Minulle ei ole tehty kauneuskirurgiaa, mutta olen aikanaan kestopigmentoinut kulmani, jotka nypin totaalisen pilalle nuoruudessani, tuolloin muodissa ollessa mahdollisimman kapeat (yhden karvan) kulmakarvat, ja koen tuon korjauksen olleen yksi parhaita tekoja ikinä. Pidän itsestäni siistinä ja hoidettuna, myös muine epätäydellisyyksineni. Minulle riittää, että tietty määrä omia sisäisiä kriteerejäni täyttyy, ilman että vaadin itseltäni kuitenkaan jotain epärealistista. Uskonkin, että merkitystä on suurella kokonaisuudella, jossa on myös tilaa epätäydellisyydelle, verrattuna epäterveeseeen tarpeeseen korjata loputtomasti vikojaan tai ”vikojaan”. Viimeisessä tapauksessa tyypillistä on myös se, että koskaan ei tule valmista, koska itsetunto on rakentunut ulkoisten asioiden varaan, eikä terveesti sisältäpäin. Ihminen voi ajautua järjettömään ja jopa hengenvaaralliseen kierteeseen hakeutuessaan yhä uudelleen erilaisiin toimenpiteisiin. Onko tämä järkevää tai itsestä lähtöisin olevaa halua hoitaa itseä? Tuskin. Tällä ei myöskään ole enää tekemistä positiivisen itsensä kehittämisen ja parantamisen kanssa. Toisaalta ilmiö ei ole mitenkään uusi, jos tarkastellaan historiaa. Kautta aikojen etenkin naiset ovat pyrkineet olemaan muodin mukaisia, myös hyvin vaarallisin keinoin. Tekeekö se siitä silti yhtään tavoiteltavampaa? Minusta tavoittelemisen arvoista on korostaa omaa ainutlaatuisuuttaan ja niitä asioita elämässä, jotka tuottavat eniten onnellisuutta ja hyvää oloa.

Joku taas on voinut käydä läpi asioita, jotka ovat muuttaneet rajusti ulkonäköä ja vaikuttaneet itsetuntoon ja minuuteen. Mainittakoon esimerkkinä korjaava plastiikkakirurgia rinnanpoiston jälkeen, onnettomuuteen joutuminen ja niin edelleen. Vaikka itsetunnon tuleekin rakentua pääasiassa muille kuin ulkoisille asioille, olemme kuitenkin muodostaneet identiteettimme kaikelle sille mitä olemme sekä kehollisesti että henkisesti. Mieti tilannetta, jossa sinut laitettaisiin jonkun toisen kehoon. Itseäni ajatus kammoksuttaa, vaikka se olisi minkälainen ”upgrade”. Toinen esimerkki voisi olla runsaan laihdutuksen aiheuttama identiteettikriisi ulkonäön muuttuessa rajusti, vaikka alunalkaen on voinut ajatella olevansa onnellisempi kuin koskaan saavuttaensa tietyn painon tai ulkonäön. Olemalla enemmän joku muu kuin itsesi, voit kokea ristiriitaa ja jopa ajatella pitäneesi itsestäsi enemmän toisenlaisena, koska ”uusi keho” tuntuu vieraalta. Terveyttä, mukaanluen hallinnassa pysyvää painoa, on aina perusteltua etsiä, samoin oman ulkoisen olemuksen ajattelu tiettyyn rajaan saakka on täysin normaalia. Me myös viestimme ulkonäöllämme, joillekin oman persoonan tai seksuaalisuuden (joka on paljon laajempi käsite kuin pelkkä seksi) ilmaisu sitä kautta voi olla tärkeä keino.

Nykymaailma tuntuu kieltämättä usein liian pinnalliselta. Luodaan normaaliksi ja tavoiteltavaksi jokin utopia, jota ei ole mahdollista saavuttaa. Maailma pyörii paljon sen ympärillä, miltä joku asia muiden silmissä näyttää sen sijaan miltä se oikeasti näyttää, tai miltä se tuntuu. On mukavaa nähdä ja kuulla kauniita asioita, mutta miksi kaiken kauniin pitäisi olla epätodellista? Pinta on pintaa, mutta niin jäävuoren huipustakin näkee ainoastaan murto-osan ja loppu on syvyyksissä pinnan alla. Myös ihmisestä ja elämästä on paljon pinnan alla piilossa ja se on paljon kauniimpaa, kuin mitä pelkkä pinta antaa ymmärtää.

Let your inner light shine bright 🙂