Meillä kaikilla on päiviä, jolloin tuntuu että tuli noustua väärällä jalalla ja kaikki tökkii. Mikään ei ota sujuakseen kuten pitäisi, päivän energia ja tunnetila on kaikin puolin sekava. Aamukahvi löytyy omilta rinnuksilta ja bussi hajoaa kesken työmatkan. Kaiken kruunaa vuosisadan kaatosade, jossa pyyhällät kohti seuraavaa kulkuneuvoa toivoen ettet olisi tuntia enempää myöhässä töistä. Oma viikkoni lähti käyntiin lukuisilla perättäisillä tökkimisillä ja huolimatta mielessäni hokemista rauhoittavista mietelauseista mieli teki lähinnä heitellä pussillinen omenoita ulos ikkunasta ja toivottaa kaikille helvetin upeaa alkanutta viikkoa. Kaikki minut paremmin tuntevat tietävät yleisen olemukseni muistuttavan enemmän lauhkeaa lehmää tai elefanttia, mutta tietyissä asioissa käämi palaa alta aikayksikön ja tuolloin piilossa oleva temperamentti ottaa vallan ja kipinöitä sinkoilee.
Vaikka mielikuvana omenien ja perunoiden heittely kadulle tuntui mahtavalta, ei ole kuitenkaan oikea tapa kohdistaa kiukunpurkauksiaan muihin tai kanavoida sitä tavoin, joka vaikuttaa haitallisesti muihin. Väkivalta fyysisessä tai henkisessä muodossa ei ole koskaan sallittua ja kertoo jo niiden käyttäjän vakavista apua vaativista ongelmista. Heitä mielummin itseäsi perunalla tai hakkaa tyynyä.
Ärtymys, kiukku, viha. Kaikki nuo ovat kuitenkin täysin luonnollisia tunteita. Pahinta mitä voit tehdä, on padota tunteitasi, olivat ne hyviksi tai huonoiksi luokiteltuja. Tunteilla on aina jokin sanoma ja merkitys. Ne voivat viestiä vaarasta, jonkin asian sujumattomuudesta tai siitä, että asia ei ole elämääsi tai arvomaailmaasi sopiva tai oikea. Viha voi antaa voimaa ja uudistaa. Kiukkua välttämättömänä ja tarpeellisena tunteena opetellaan uhmaiässä ja sille on kehityspsykologinen tarve; opettelemme pitämään kiinni omista mielipiteistämme ja kyseenalaistamaan auktoriteetteja sekä pitämään puoliamme. Olen itsekin joskus empaattisena ja kilttinä ihmisenä kiittänyt piilostaan putkahtanutta voimakasta temperamenttia, joka sai sanomaan ”ei” ja ”nyt riittää”. Uhmaiästäni en uskalla kertoa enempää, vaikka olin muuten kiltti ja kuuliainen pikkutyttö.
Temperamentista ja kiukusta on ollut paljon apua elämän varrella, joskin etenkin nuorempana ollessani huomattavasti vähemmän valveutunut ja kyvykäs kanavoimaan tunteita, onnistuin luomaan joitain kohtuullisen näyttäviä, jälkikäteen noloja (nykyisin huvittavia muisteltavia) tilanteita muun muassa parikymppisenä hiiltyessäni totaalisesti eräässä työpaikan kokouksessa ja poistuen paikalta ovet paukkuen ja toivottaen jotain vähemmän kaunista kaikille esimiehistä lähtien. Väitän että syytä suuttumukseen oli, mutta tilanteessa olisi voinut toimia toisin. No, virheistähän sitä opitaan vai mitä? Ilmankos olen näin viisas…
Meistähän ei koskaan tule valmiita ja jokainen enemmän tai vähemmän joskus suutahtaa, päästelee suustaan sammakoita tai sanoo asioita mitä katuu jälkikäteen, tärkeintä onkin hyväksyä oma epätäydellisyytensä ja tunteensa sellaisinaan, pyrkimyksenä oppia yhä paremmin hallitsemaan itseään ja ymmärtämään tunteet itsestään irtonaisena olevina asioina, jotka eivät määrittele meitä. Pitää myös osata pyytää anteeksi, me kaikki mokaamme joskus. Merkitystä on sillä, miten jatkat eteenpäin ja pyrit toimimaan tulevaisuudessa.
Me myös helposti projisoimme omia tunnetilojamme itsestämme erillisiin asioihin; Sama tilanne erilaisessa mielentilassa koettuna voi näyttää ja tuntua hyvin erilaiselta. Ärtyneessä mielentilassa pieninkin asia jurppii, hyvänä päivänä sama asia taas ei välttämättä saa minkäänlaista merkitystä. Entäpä oletko huomannut, miten oma mielentilasi ja odotuksesi vaikuttavat osaltaan tapahtumiin? Kiukun vallassa osaat jo odottaa epämieluisia asioita ja huomiosi kiinnittyy niihin herkemmin. Vihaisena olet todennäköisemmin herkempi huomiokyvyn kaventuessa erilaisiin kömmähdyksiin, jotka taas vahvistavat entisestään tuota tunnetilaa. Pahimmillaan syntyy kierre, jossa uskot kohtalonasi olevan ainainen epäonni ja tiedostamattasi vahvistat itse tätä kierrettä.
Tunteisiin voi myös jäädä koukkuun. Aluksi itsellenikin ajatus oli vähän outo, ennen kuin paneuduin asiaan syvemmin. Kysymys ei ole välttämättä lainkaan samanlaisesta suoranaisesta mielihyväkokemuksesta, joka usein liittyy (ainakin alussa) fyysisiin riippuvuuksiin vaan enemmänkin se palvelee jotakin tarkoitusta ja se on tuttu tapa reagoida. Tunteen alla voi olla piilossa myös jotain muuta: Viha voikin olla naamioitua pelkoa, epävarmuutta tai surua.
Meille opetetaan varhain, että mölyt tulee pitää mahassa ja joissain tilanteissa se onkin tarpeen ja aiheellista, mutta pidemmän päälle tunteiden kasaaminen kehoon ei ole hyväksi lainkaan. Vaikka mieli tuntuu unohtavan, keho tai piilotajunta eivät sitä tee. On tärkeää tunnistaa tunteitaan, niiden syntyyn vaikuttavia tekijöitä ja keinoja kanavoida tunnetiloja terveemmin. Yksi näistä on purkaa tunteitaan itselle sopivin keinoin. Hakkaa halkoja, sano ääneen että olet ärtynyt ja mistä olet ärtynyt, paisko sitä tyynyä. Mikä vain on sallittua niin kauan kun siitä ei aiheudu haittaa sinulle tai muille. Kuten joissakin epämiellyttävissä ja mahdollisesti kipua tuottavissa hoitotilanteissa aikanaan sanoin potilaille; Huutaa saa, kirota saa, mutta ei lyödä tai potkia. Lapsia en ohjeistanut kiroamaan, mutta muutoin ohjeet olivat samat. Päästä viha ja pelko pois kehosta sen sijaan että sulkisit sen kuin pulloon odottamaan päivää, jolloin se on ääriään myöten täynnä ja lopulta vuotaa yli.
Opettele jälleen kerran pysäyttämään nauha ja katsomaan jo tapahtuneita tilanteita jälkikäteen: Miksi suutuin? Oliko suuttumukseni aihe oikeasti sitä mitä sanoin sen olevan? Mitä olisin voinut tehdä toisin, vaikka suuttumukseni olisi aiheellinen? Missä kohtaa voin seuraavalla kerralla stopata nauhan ja lähteä rakentamaan terveempää tapaa toimia? Voisinko jatkossa tuoda asiaa esille keskustelemalla ja kertomalla mikä minua oikeasti suututtaa? Jos tilanteessa ei ole muita osapuolia, voinko käydä tätä keskustelua sisäisesti itseni kanssa tai kirjoittaa asioita paperille?
Pienillä muutoksilla tapahtumien ketju voikin olla ihan toisenlainen ja jotain mitä et osaisi edes odottaa. Voit välttää riitoja ja väärinkäsityksiä, jopa ihmissuhteiden pitkäaikaisia ongelmia tai katkeamisia avoimella kommunikaatiolla ja kertomalla ”minusta tuntuu”- lähtöisesti, mikä toisen ihmisen toiminnassa oikeasti vaivaa tai ärsyttää. Usein jonkin ”ärsyttävän tavan” taustalla voikin olla jokin ihan toinen syy, mikä pännii. Puhu asioista niiden oikeilla nimillä.
Meille ihmisille on luontaista kuvitella kaikkien muidenkin katsovan elämää samoin silmin tai muiden pystyvän lukemaan ajatuksiamme ja loukkaannumme ja suutumme, kun tarpeitamme ei täytetäkään omasta mielestämme selkeistä vihjeistä huolimatta. Vain sinä voit kertoa toiveistasi, tarpeistasi ja siitä mitä pääsi sisällä liikkuu, vaikka toinen olisi kuinka lahjakas selvännäkijä tai taikuri.
Mainittakoon myös kulttuurierot ja niiden vaikutus. Muistan aikanaan luulleeni etelä-eurooppalaisten raivoavan toisilleen ja riitelevän heidän selkatessa kovaäänisesti lähes huutaen ja myöhemmin kieltä ymmärtäessäni minulle selvisi että kyseessä oli aivan tavanomainen ja arkipäiväinen keskustelu, vaikka toki maassa kuin maassa kulttuurista riippumatta riidellään. Uskon kuitenkin että asioiden selkkaaminen ääneen ja ns. ”reilu riitely” on parempi kuin puhumattomuus, lääketieteessä puhutaan esimerkiksi persoonallisuustyypeistä, joista tietyillä, kuten stereotyyppisellä suomalaisella miehellä, on suurentunut riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin. Ymmärrätte varmaan mitä haen tällä?
Vihalta ja kiukulta emme voi tässä elämässä välttyä, joten valjastakaamme se voimavaraksemme ja pyrkikäämme hallitsemaan tunnetta sen sijaan että se hallitsee meitä, vaikka kaikessa inhimillisyydessämme se ei olekaan aina näin yksinkertaista. Oma kiukkuni kaikkosi tätä tekstiä kirjoittaessani ja nyt aamuiset asiat tuntuvat jo hyvin etäisiltä ja suhteellisen vähäpätöisiltä. Huumori jos jokin on itselläni kantava voima myös yli ärsyyntymisen. Kyky nauraa itselleen, omille hölmöille reaktioilleen ja tragikoomisen ärsyttäville tapauksille ja tilanteille tuovat toisenlaisen lähestymistavan ja helpottavat suuttumuksesta irti päästämistä. Päätä vielä hieman jomottaa, mutta en voi olla nauramatta mielikuvalle itsestäni kiukkuisena viskomassa omenoita hämmentyneiden ihmisten yli.
Kun kiukku iskee seuraavan kerran ja päivä painaa mielen maahan, muista että huomisen ei tarvitse olla samanlainen ja me voimme aina osaltamme pieninkin teoin muokata tulevasta parempaa. Ja mikä parasta, tunteita kuuluu ja saa tuntea 🙂