Joskus me kaikki tarvitsemme itseltämme ja muilta tsemppausta, rohkaisua ja pientä tuuppaustakin poistuaksemme omalta mukavuusalueelta ja saadaksemme aikaan silloinkin kun ei vain yksinkertaisesti huvittaisi. Itselleen armoton kuitenkin ruoskii itseään surutta ja jatkuvasti niin paljon, että seuraukset ovat huomattavan negatiivisia hyödyllisen sijaan ja voivat jopa paradoksaalisesti heikentää tavoitteisiin pääsyä ja suorituksia pidemmällä aikavälillä.
Sanotaan, että sitä mitä haluat pystyä antamaan muille, tulee ensin pystyä antamaan itselleen – tämä pätee myös armollisuuteen. Odotamme herkästi muilta samaa kuin itseltämme, vaikka emme sitä edes huomaisi. Toki on tervettä odottaa jotain sekä itseltään että muilta, mutta liiallisuuksiin menemisellä aiheutetaan helposti ongelmia ja eripuraa. Eli opi hyväksymään ensin itsesi ja olemaan itsellesi armollisempi, näin alat luonnostaan olemaan sitä myös muille.
Armoton itsensä ruoskiminen on usein seurausta perfektionismista, vaikeiden asioiden aiheuttamasta kontrollin tunteen tarpeesta, tarvetta tulla hyväksytyksi tai menettämisen pelkoa. Häpeä ja syyllisyys eivät ole myöskään poissuljettuja. Lopulta taustalla on vaurioitunut omakuva, jolloin yksilö määrittää itseään ja kuvittelee kaikkien muidenkin määrittävän itsensä suoritusten kautta sen sijaan, että tulisi hyväksytyksi omana itsenään ja persoonana. Armoton ei hyväksy ja/tai uskalla näyttää vikojaan tai virheitään, koska pelkää kuollakseen seurauksia.
Ihmiselle on voinut kertyä oikeitakin kokemuksia omien suoritusten riittämättömyydestä, katastrofaalisista tilanteista ja seurauksista sekä kelpaamattomuudesta ja pyrkii siksi välttämään saman toistumista keinolla millä hyvänsä ymmärtämättä sitä, että epäonnistumiset ja vastoinkäymiset kuuluvat elämään, eivätkä sinun elämääsi kuuluvat ihmiset hylkää sinua ihmisyytesi vuoksi. Oikeat ihmiset katsovat sinun sisimpäsi kauneutta, eivätkä ansioluetteloasi arvoidakseen sinua.
Parhaimmillaan yksilön suoritukset ovat henkilöä motivoivia ja tulokset hyvää oloa tuovia sekä omaa elämää parantavia monin eri tavoin. Terve ja realistinen tavoitteellisuus antaa kuitenkin tilaa myös epäonnistumisille (ilman seurauksia tai rangaistuksia) eikä minäkuva rakennu pelkkien onnistumisten ja epäonnistumisten listan varaan. Elämä ja ihmisyys on niin paljon muutakin ja ihmisen tärkeimpiä ominaisuuksia ovat persoonallisuus ja ne arvot, joita kukin elämässään toteuttaa. Kun me jonain päivänä kuolemme, ei kukaan muistele kuinka vuonna 2003 kävelimme 6 kilometrin sijasta 8 tai että kirjahylly oli samana vuonna viimeisen päälle siisti. Nämä asiat ovat toissijaisia, tai ainakin kaukana ensimmäisestä sijasta tärkeysjärjestyksessä arvioitessa ihmisen arvoa.
Armottomuus on kuitenkin monelle niin täyttä totta ja normaalia, että siitä on muodostunut pakollinen osa omaa tapaa toimia elämässä. Näet aina vain sen mikä meni pieleen, hirveästä rutistuksesta huolimatta mietit mitä olisit voinut tehdä paremmin tai mikä jäi tekemättä. Onko tämä tervettä tai hyväksi sinulle? Ei. Onko tämä hyvä keino päästä tavoitteisiin? Lyhyellä aikavälillä se voi toimia, pidempiaikaisena ja arvioitaessa suurempia kokonaisuuksia (mukaanlukien hyvinvointi) jälleen kerran ei. Tuoko tämä hyvää oloa? Voit kokea hetkittäin euforiaa onnistuessasi itsesi kurituksessa, mutta pidemmän päälle alat voimaan sisäisesti huonosti ja haet vain seuraavaa annosta saadaksesi pahan olon pois. Lopulta et uskalla enää päästää irti tavasta, koska pelkäät seurausten romahduttavan kaiken sen, josta pidät kynsin ja hampain kiinni ja ylläpidät.
Nyt kerron sinulle yhden asian, näin tulee käymään kun päästät irti, mutta vastoin pelkojasi seuraukset ovatkin lopulta hyviä ja kestäviä, vaikka alkuun voit luulla seurausten olevan huonoja. Tarkoitus onkin romahduttaa vanha ja tuoda tilalle uutta ja parempaa. Se on vain mielesi, joka yrittää uskotella sinulle että vanha tapasi toimia on ainoa oikea. Älä usko sitä.
No kuinka sitten päästää irti ja opetella olemaan armollisempi? Kaikki alkaa itsensä hyväksymisestä ja itseensä tutustumisesta. Kyseessä on prosessi, ei pikajuoksu tai suoritus. Tavoitteena on saada sinut voimaan paremmin, pysyvästi. Kun mietit omia hyvänä pitämiäsi ominaisuuksia, ovatko ne suorituksia?: ”Olen hyvä siinä, olen hyvä tässä, osaan tehdä…”. Kyllä, minäkin olen tätä tehnyt paljon melkein koko elämäni. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että tästä voi oppia pois vähän kerrassaan! Nyt Koita miettiä uudelleen tekemisen tai osaamisen sijasta itseesi sopivia mukavia adjektiiveja; ”Olen ymmärtäväinen, olen välittävä…”. Mieti itseäsi persoonana, sitä mitä olet sisältä, ei vain taitoja ja osaamista.
Harjoittele tätä päivittäin, katso myös itseäsi peilistä ja mieti vikojen näkemisen sijaan asioita, joista itsessäsi pidät ja ala keskittymään yhä enemmän niihin. Kun epäonnistut, mietikin itsesi soimaamisen sijasta, missä onnistuit. Voit ottaa myös huumorin avuksi sietämään epäonnistumista ja epätäydellisyyttä. Joskus helpottaa oma sähläämisen koomisuus sen sijaan että heittäisi pyyhkeen kehään, koska ei suoriutunut täydellisesti. Nyt meni näin, eikä sinne päinkään kuten suunnittelin, mutta se on elämää. Onnistuin kuitenkin aloittamaan, yrittämään, tulemaan paikalle, toimin hyvin asiassa X jne.
Meillä kaikilla on mahdollisuus aina parantaa osaamista tai oppia pois jostakin , mutta tarkoituksellinen ja lempeä itsensä kehittäminen tapahtuu positiivisen kautta. Opettelet epäonnistumisten ja epätäydellisyyden lisäksi sietämään epävarmuutta, kun et yritä hallita kaikkea. Sitä sinä et pysty muutenkaan tekemään, vaikka niin kovasti kuvittelet tai haluaisit. Elä tätä hetkeä. Menneisyyttä et voi muuttaa ja tulevaisuuteen voit vaikuttaa ainoastaan tässä hetkessä.
On luonnollisesti perusteltua luoda itselleen lyhyen tai pitkän aikavälin tavotteita tulevaisuuteen, mutta niihin pakonomainen takertuminen ei edistä asiaa. Älä yritä väkisin pakottaa asioita, vaan pidä kiinni mielikuvista ja erilaisista päämääristä, joihin haluat päästä sekä luo järkeviä toimitatapoja päästäksesi niihin. Jos halut esimerkiksi parantaa kuntoasi, on tärkeää luoda keino sille, vaikkapa lenkkeily. Jotta taas asiaan tulisi hieman enemmän konkretiaa, voit luoda tavoitteen, että lenkkeilet kolmena päivänä viikossa 45 minuuttia kerrallaan. Ja jos tavoite ei joskus täyty, älä tunne siitä syyllisyyttä vaan mieti että ensi kerralla pyrit vähän parempaan jne. Epäonnistumiset ovat myös yksi keino oppia.
Ihmiset ovat lisäksi erilaisia, toiset luontaisia elohiiriä ja toiset eivät niinkään. Tee se mikä on terveydellesi riittävästi ja jos ajan kanssa toiminta luontaisesti lisääntyy, aina parempi. Älä yritä pakottaa itseäsi olemaan joku muu vaan löydä omat vahvuuteesi. Tässä kohdin astuu myös kuvioihin realismin tarpeellisuus. Kun luot itsellesi liian kovia ja epärealistisia tavoitteita, todennäköisimmin niihin pääsy ei onnistu, epäonnistut ja petyt tai pääset niihin ja ylläpito tuottaa suuria vaikeuksia. Tuolloin kysymys kuuluukin, oliko tämä aidosti itsestäsi ja omista korkeammista tavoitteista lähtöisin vai kenties jotain muuta?
Jos todella aidosti unelmasi ja tavoitteesi on olla vaikkapa huippu-urheilija, niin silloin pyri sitä kohti. Tosin huippu-urheilijaksikaan ei muututa tai kestävää hyvää perustaa kunnolle ei luoda viidessä viikossa, vaan sitä kasvatetaan pala kerrallaan hakien pysyvyyttä. Toki huippu-urheilijaksi pääseminen vaatii myös omanlaisensa tavoitteellisuuden, vaikka väitän että maailmassa ollaan oppimassa yhä enemmän armollisuutta myös huippusuorituksiin tähtäävillä. Jos unelmasi ei kuitenkaan ole olla huippu-urheilija, vaan haluat olla ns. tavallinen, mutta hyväkuntoinen tallaaja, niin tuolloin ei ole tarpeen luoda samanlaisia tavoitteita vaan vähempikin riittää.
Nyt on taas muistettava olla vertaamatta itseään jatkuvasti muihin, vaan kuljetaan omaa polkua omaan tahtiin. Sosiaalinen media antaa herkästi vääristyneen kuvan siitä, että kyvykäs ja kunnollinen ihminen saa käytettyä 24 tuntia sujuvasti vuorokaudessa perhe-elämään, äitiyteen tai isyyteen, parisuhteeseen, ystävyyssuhteisiin, hyväpalkkaiseen uraan, matkusteluun, täydelliseen kotiin, itsetehtyihin ravintolatason aterioihin, treeniin ja täydelliseen ulkoiseen olemukseen, kuin kuvattuna suoraan punaiselta matolta.
Tämähän on tosielämässä aika kaukana ihmisten normaalista arjesta ja totuudesta, kauniiden kuvien takana voi olla jotain ihan muuta kuin väitetään ja ”täydelliset kotiäidit” pystyvät yleensä erilaisista palveluista ja avusta maksaen toteuttamaan yhtälöä, jossa saadaan enemmän tilaa näille asioille.
Varmasti joukossa on myös lukuisia kovaa painavia uraäitejä tai -isiä ja ansaitusti elämänsä mukavamman tilan saavuttaneita, jotka voivat tehdä elämästään helpommin sujuvaa, mutta haluan vain muistuttaa siitä, että on epärealistista yrittää sovittaa itseään johonkin, mikä ei lopulta aina edes ole välttämättä totta tai sisältöä on mahdotonta sovittaa oman elämänsä puitteisiin.
Opettele puhumaan itsellesi kuin parhaalle ystävällesi. Ja opettele olemaan paras ystävä itsellesi. Näin teet elämästäsi parempaa ja itsesi näköistä, pystyt myös olemaan muille sitä mitä haluat. Voisiko joku itsessäsi heikkoutena pitämä asia ollakin tosiasiassa vahvuutesi? 🙂