Nyt eletään poikkeuksellisia aikoja maailmassa ja tilanne vaikuttaa enemmän ja vähemmän kaikkien mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Moni kohtaa suuria haasteita elämässään, lisäksi pelkästään yleinen epävarmuus, pelko ja omien päivittäisten rutiinien muutokset ymmärrettävästi pahentavat aiempaa oireilua tai voivat nostaa päätään niilläkin, joilla oireilu on jo poistunut tai vähentynyt. Tämä on luonnollista eikä sitä tarvitse hävetä. Voimme kuitenkin tehdä jokainen itse asioita, joilla voimme pyrkiä parantamaan oloamme ja hakea tukea ja apua niissä asioissa, joissa emme pärjää yksin. Terve on se, joka hakee apua ongelmiinsa eikä se jolta puuttuu diagnoosi.
Koska mielenterveyden oireisto on niin laaja, lähden käsittelemään tässä kirjoituksessa ainostaan syömishäiriöitä syvemmin. Haluan myös heti alkuun mainita, että kerron tekstissä omia kokemuksiani ja ajatuksiani sekä oivalluksiani. En ole syömishäiriöiden asiantuntija ja suosittelen rohkeasti kääntymään ammattiavun puoleen matalalla kynnyksellä.
Olen koulutukseltani sairaanhoitaja, lukenut (omaa tilannettani ajatellen) paljon aiheesta, mutta myös saanut paljon ammattiapua. Minulla on lisäksi pysyväislääkitys, jota tulen hyvin mahdollisesti syömään lopun ikääni. Toteutan itsehoitoa itsenäisesti, mutta se ei olisi ollut mahdollista ilman ulkopuolista apua ja tukea sekä tietoa.
Syömishäiriöliiton ja Mielenterveysliiton sivuilla on hyvin tietoa aiheesta ja mahdollisuus esimerkiksi chatin tai puhelimen kautta keskustella asioista. Älä jää yksin!
Omat taustani syömishäiriöissä saivat alkunsa erittäin nuorella ikää ja sairastin lähes 30-vuotiaaksi ja olen nyt useamman vuoden tehnyt aktiivisesti töitä parantumiseni eteen, kuitenkin armollisesti ja ymmärtäen, että takapakkia voi tulla ja se on normaalia.
Kyseessä on pohjimmiltaan mielenterveyden häiriö, oire jostakin ja etenkin voimakkaalla stressillä on taipumusta pahentaa oireilua. Usein tämän ymmärtäminen jo helpottaa oloa, kyse ei ole pelkästä itsekurin puutteesta tai huonommuudesta. Itse asiassa syyllisyys on yksi aktivoivista tekijöistä ja syistä syömishäiriöissä, päästä siitä irti. Ethän tuntisi syyllisyyttä siitäkään, jos ranteesi murtuu?
Kuten sanoin, syömishäiriö on aina OIRE jostakin. Kyseessä on ahdistuneisuushäiriö ja se on reaktio vaikeisiin asioihin ja tunteisiin, toki myös iso merkitys on ulkoisilla paineilla esimerkiksi liittyen ulkonäköihanteisiin tai kokovaatimuksiin. Syömishäiriöllä haetaan ennen kaikkea kontrollin tunnetta.
Itselläni laukaisevat ja ylläpitävät tekijät olivat ulkoiset paineet sekä traumaattiset kokemukset.
Syömättömyys, kuri, syyllisyys ja kieltäminen saivat aikaan kovan nälän, joka taas aiheutti syömiskohtauksia, joita taas piti kompensoida jotta paino ei nousisi. Keho meni sekaisin ruuansaannin ja painon kanssa jojoilusta. Kierre oli syntynyt.
Olen sairastanut erilaisia syömishäiriöitä, joista kaikkein pahiten verotti anoreksia. Mikään syömishäiriö ei ole tietenkään terveydelle hyväksi, mutta itselläni juuri anoreksia aiheutti todella rajuja välittömiä fyysisiä ja psyykkisiä vaikutuksia ja suorastaan pelästyn edelleen kun muistelen niitä aikoja, sitä kuinka vihasin itseäni ja yhden nektariinin syöminen tuntui maailmanlopulta. Toisaalta pelästyminen oli lopulta se, miksi aloin hakemaan itselleni hoitoa ja päätin oikeasti selättää ongelman. Päätin kolmenkymmenen vuoden rajapyykin lähestuessä, että nyt on tehtävä muutos ja otettava vastaan kaikki mahdollinen.
Viimeisimpänä tempauksenani hieman alle 30-vuotiaana päätin tehdä ”elämäntaparemontin” ja laihdutin vuodessa 30-35 kiloa. Terveellinen ja maltillinen painonpudotus olisi tosin tilanteessa ollut terveyden näkökulmasta minulle hyväksi, koska ennen laihdutusta olin todella vaikeassa elämäntilanteessa jojonnut itselleni epäterveellisen paljon painoa, mutta tällä nk. elämäntaparemontilla mentiin ojasta allikkoon eikä eteenpäin ajava tekijä ollut terveys vaan ulkonäöllinen tavoite, jota en pääni sisällä saavuttanut koskaan.
Olin tuon valtavan painonpudotuksen jälkeen entistä tyytymättömämpi ulkonäkööni ja voin todella huonosti. En käytännössä syönyt juuri mitään ja treenasin kuin hullu. Ja silti olin yhä niin täynnä virheitä. Olin luonut itselleni tavoitteen ja mielikuvan jostain täydellisestä ja epärealistisesta. Vertasin itseäni muihin ja inhosin siksi itseäni vieläkin enemmän. Syyllisyys, rajoittaminen ja häpeä, syömishäiriöiden kulmakivet.
Yksilöllä voi esiintyä useampia syömishäiriöitä, voi myös käydä niin että se muuttaa muotoaan, myös paranemisprosessin aikana. Anna itsellesi aikaa ja ymmärrä, että mielesi ja kehosi joutuu opettelemaan pois kokonaan tutuista tavoista ajatella ja toimia. Alku voi olla hyvin rankkaa, mutta se myös helpottaa ajan kanssa. Askel kerrallaan eteenpäin! Tärkeintä ei ole olla täydellinen tässäkään, vaan hitaasti ja varmasti jatkaa matkaa kohti parempaa minäkuvaa ja ajattelua sekä toimintaa, joiden keskiössä on terveys ja hyvinvointi.
Näin kriisitilanteessa, kun haastavia tunteita alkaa tulla ja rutiinit ovat muuttuneet, kotrollintunne on kateissa ja alitajunta huutaa tuttuja keinoja turruttaa pahaa oloa ja tuoda kontrollia. Väittäisin itse olevani aika pitkällä oman paranemiseni kanssa, mutta tiedostan myös itsessäni näitä. Myös karanteeni ja ruokien ja jopa herkkujen kanssa kotona oleminen voi ahdistaa. ”Täällä kotona viikko- tai kuukausitolkulla, lihon lihon lihon enkä saa enää kotrollia tähän”.
Olen itse ollut virusepidemiaa edeltäen siinä vaiheessa, jossa pystyn syömään muutoin kohtuullisen normaalisti, mutta kotiin en ole ostanut mitään herkuiksi luettavaa muuta kuin kerran viikossa. Yleensä tuolloin tulikin vedettyä aikamoinen satsi, himo oli kova ja tyypillisesti homma meni aivan överiksi ja voin usein pahoin.
Karanteenin alettua ahdistuin siitä ajatuksesta, että kotonani on varastoituna paljon ruokaa ja etenkin siitä, että myös herkkuja. Ja kyllä niitä kieltämättä alkuun tuli vedettyä, tuntui että hei nyt on lupa ja ilo irti sen kerran kun se on kerrankin mahdollista. Tässä kohtaa stoppasin – ”kun se on kerrankin mahdollista..?” ja silloin tajusin.
Päätin hiljentää takaraivossa huutelijan, ja päätin ottaa tilanteen haasteena, koska koen olevani siinä vaiheessa, että olen valmis siirtymään taas seuraavaan vaiheeseen. Päätin tehdä jotain monen mielestä nurinkuriselta tuntuvaa, eli päätinkin antaa itselleni luvan syödä niitä herkkuja vapaasti kerran päivässä ja se alkoikin tuottaa tulosta!
Kun vuosia sitten ensimmäistä kertaa myönsin itselleni syömishäiriön, kävin pari kertaa syömishäiriöklinikalla, mutta muuton vuoksi juttu jäi kesken. Muistan kuitenkin tuolloin ravitsemusterapeutin laatimasta suunnitelmasta, jossa alkuun tehdään niitä asioita, joita syömishäiriöinen kammoksuu. Eli vaaka pois, kaikki mittaaminen ja laskeminen pois, ja lisää RUOKAA. Ateriasuunnitelmaan kuului myös päivittäinen annos herkkuja, kun ensin olet syönyt riittävästi kunnollista ruokaa. Ajatuksena on iskostaa aivoihin ja alitajuntaan, että herkkuja on tulossa myös huomenna, eikä siksi ole tarpeen syödä niitä ”varastoon”. Herkkuja ei tarvitse myöskään ansaita kompensoimalla tai millään muullakaan tavalla. Ne voivat olla osa terveellistä ruokavaliota ilman minkäänlaista musta-valko-ajattelua.
Ihan alkuun paranemisprosessissa jouduin opettelemaan normaalia syömistä. Jouduin läpikäymään vaiheen, jossa lopetin ns. tavallisessa ruuassa kontrolloinnin ja jaottelun kiellettyihin ja ei-kiellettyihin. Nälässä ei saa olla. Ja tottakai se tarkoitti alkuun sitä, että söin kaikkea sitä kiellettyä hervottomia määriä ja ahdistuin ja tuntui että tämä on pahinta mitä voin tehdä itselleni. Kunnes tuli se päivä, että se heikkeni ja katosi. Itkin ilosta.
Painoa tuli paranemisprosessin eri vaiheissa aikamoinen määrä ja koska nykyisin mieleni keskiössä pyörii terveys, halusin seuraavaan prosessin vaiheeseen siirtyessäni, ja oltuani siihen valmis, aluksi pysäyttää holtittoman painonnousun ja lopulta lähteä tekemään parannuksia elintapoihini.
Syömishäiriötaustaisille ei suositella laihdutusta, perustelluista syistä. Silti oman terveyden ja elintapojen miettiminen on kaikille hyväksi. Syömishäiröistä kärsineen tulee kuitenkin lähestyä asiaa hyvin varovaisesti ja maltillisesti, syömishäiriöitä ovat myös esimerkiksi ortoreksia, jossa pakkomielteisyys kohdistuu ruuan terveellisyyteen.
Ruokailun perusrunko on hyvä pitää terveellisenä, mutta siihen kuuluu myös sallivuutta ja herkuttelua ilman syyllisyyttä. Myös satunnainen ylensyönti on normaalia niin terveellä kuin syömishäiriöisellä.
Liikunta on hyväksi ja suositeltavaa, mutta siinäkin maltti on valttia ja sen tulee olla mieluisaa ja hyvinvointia tukevaa, ei sitä pois vievää tai pakkomielteistä.
Pitkäkestoisissa ja vaikeissa ongelmissa töitä paranemiseen voi joutua tekemään hyvinkin pitkään, välilllä se on helpompaa, välillä vaikeampaa. Siitä hetkestä, kun myönsin itselleni ja muille asian, meni kuitenkin vielä useampi vuosi ennen kuin olin kykenevä ja valmis alkamaan tositoimiin, mutta nyt olen jossakin, mihin en olisi voinut koskaan kuvitella pääseväni.
Syöminen tai ulkonäkö eivät enää hallitse minua. Siedän omaa epätäydellisyyttäni ja pyrin olemaan paras versio itsestäni enkä kenestäkään muusta.
Olen sinut sen kanssa, että minulla voi aina olla pyöreyttä, mutta minua kiinnostaa se, että olen terve ja voin hyvin. Kotini on täynnä ruokaa, joka ei hallitse minua. Olen löytänyt terveellisempiä keinoja vaikeiden tunteiden käsittelyyn, kuten taide, musiikki, kirjoittaminen ja esimerkiksi meditaatio sekä mindfulness.
Ja mikä parasta, sänkyni alla on laatikko TÄYNNÄ herkkuja, joita en ole edes ajatellut tai muistanut. Aion niitä nauttia ilman huonoa omaatuntoa tänäänkin.
Mieleni ja kehoni alkavat pikkuhiljaa ymmärtää, että kontrollin saaminen onkin joskus kontrollista luopumista. Ruuasta saa nauttia.
Ihanaa ja makunautintojen täyteistä kevättä 🙂