Toivoin tämän viikon olevan edellistä parempi – alku ei ainakaan siltä valitettavasti kuitenkaan vaikuttanut. Positiivisinkin ihminen väsyy lopulta, kun loskaa ja räntää tulee tupaan joka luukusta ja tuntuu, ettei kovinkaan työ tuota haluttua tulosta, päinvastoin. Edellisessä kirjoituksessani puhuin siitä, kuinka elämässä tulee väkisinkin pettymyksiä ja haasteita, niin se vain on. Silti joskus on sanottava mitan tulleen täyteen ja on todettava, että ei jaksa enempää.
Henkinen stressi on valtavan kuluttavaa, sitä jaksaa aikansa mutta ei loputtomiin ilman, että se alkaa vaikuttamaan kenen tahansa hyvinvointiin haitallisesti. Avainasemassa on löytää omia sisäisiä voimavarojaan ja henkistä rauhaa lisätäkseen jaksamistaan sekä sietokykyä, mutta lopulta olemme kaikki ihmisiä ja kuka tahansa voi kokea mielialan laskua, ahdistusta ja masennusta.
Viime vuosina psyykenongelmista on alettu onneksi puhumaan yhä avoimemmin. Suunta on oikea, mutta työtä on vielä tehtävänä asioiden eteen. Mielestäni on suorastaan ironista, että mielenterveyden häiriöt voivat olla tabu vielä tänäkin päivänä, etenkin suomalaisten keskuudessa, joiden kansansairauksiin kuuluu muun muassa masennus.
Arvioidaan, että masennukseen sairastuu Suomessa noin 20% ihmisistä jossain vaiheessa elämäänsä ja 10%:lla perusterveydenhuollon potilaista on masennus, joista kuitenkin vain osa hakee siihen apua (Käypä hoito, 2020; Mielenterveystalo, n.d.; THL, 2020). Onko tässä siis edes koko totuus sairastuneiden määrästä?
Masennus, tai muutkaan mielenterveyden ongelmat eivät ole pelkkiä abstrakteja ilmiöitä ihmisen mielessä tai sairastuneen keksimiä. Monia psyykenongelmien aiheuttamia seurauksia tai itse psyykenongelmia aiheuttavia muutoksia (jolloin mielenterveysongelma on seuraus näistä muutoksista tai poikkeavuuksista) voidaan löytää esimerkiksi aivoja kuvantamalla, muutokset ovat siis fyysisiä siinä missä nilkkamurtuma tai aivoverenvuoto. Miksi siis edelleen mielenterveysongelmia vähätellään, hävetään tai niistä syyllistetään?
Syitä masennukselle voi olla lukuisia, lähtien fysiologista ominaisuuksista aivoissa tai sen saa aikaa jokin niin sanottu ulkoinen tai toissijainen aiheuttaja. Masennus voi ilmetä muiden mielenterveysongelmien tai fyysisten sairauksien kanssa yhtäaikaisesti ja esimerkiksi kipu päätyy aivoihin samoja ”reittejä” pitkin, kuin masennus ja näillä on todetusti yhteys, siksi joskus kipua saatetaan jopa hoitaa masennuslääkkrillä. Yksi hyvin yleinen masennuksen aiheuttaja on myös pitkäkestoinen, liiallinen stressi, jonka seurauksena ihminen uupuu ja väsyy. Tällöin myös aivot ”uupuvat” ja se taas aikaansaa aivojen toiminnan muutoksia esimerkiksi nk. välittäjäaineissa. Välittäjäaineiden toiminnan muuttuessa alkaa ihminen oireilla masennuksella. Oireet voivat olla hyvin moninaisia ja vaihdella yksilöiden välillä, mutta tyypillisimpiä ovat epänormaalin voimakas väsymys, uniongelmat, syömiseen liittyvät ongemat, apaattisuus jne. Kyse on siis aidoista muutoksista aivotoiminnassa, eikö vain? Häpeäisitkö sinä kertoa muille, jos sinä olisit sairastanut jonkin muunlaisen ”aivojen sairauden”?
Samaan aikaan, kun uskon virallisten lukujen olevan vain jäävuoren huippu mietittäessä kaikkia tietoon ja tilastoihin päätyneitä mielenterveysongelmia, niistä onneksi nykypäivänä puhutaan jo paljon enemmän kuin vaikkapa parikymmentä vuotta takaperin. Siksi on vaikeaa sanoa, ovatko mielenterveysongelmat todellisuudessa lisääntyneet, vai onko hoitoon hakeutumisen, diagnosoinnin ja tilastoinnin kynnys madaltunut ajan kanssa.
Olivat syyt mitkä tahansa, on kolikolla myös kääntöpuolensa. Kun asiasta puhuminen on ottanut askeleita eteenpäin, tuntuu että masennusdiagnoosia ja -lääkitystä tyrkytetään usein turhankin herkästi vaihtoehdoksi mihin tahansa, vaikka aina tulisi lähteä miettimään ihmistä kokonaisuutena sekä selvittää ensin lääkkeettömiä vaihtoehtoja hoitaa. Kun ihminen kokee olevansa alakuloinen ja tarvitsevansa henkistä tukea jaksaakseen, ei lääkityksen tule olla ensisijainen ratkaisu, ainakaan ilman päteviä perusteluita. Ihminen voi olla uupunut ja ”masentunut” reaktiona raskaaseen elämäntilanteeseen, olematta silti sairas. Masennuslääkitys ei saa olla keino kuitata ihmisen huolia ja ongelmia nopeasti reseptillä. Lääkitys tulee olla tarvittaessa tukemassa muita keinoja, jos niillä ei saada riittävää vastetta ihmisen vointiin ja olla aina huolellisesti perusteltu.
Silti joissakin tapauksissa kokonaistilanne arvioiden lääkitys voidaan todeta kuitenkin hyvin tarpeelliseksi, ellei välttämättömäksi ja hyödylliseksi, myös masennuksen uusimisen estoon. ”Toivuttuaan vakavasta masennustilasta henkilöllä on noin 50 %:n mahdollisuus sairastua myöhemmin uuteen masennusjaksoon. Ilman hoitoa kahden sairastetun vakavan masennusjakson jälkeen kolmannen sairausjakson todennäköisyys kohoaa yli 70%:iin, kolmannen sairausjakson jälkeen uusiutumisriski on jo yli 90%”. (Duodecim Terveyskirjasto, 2018.) Kuten kerroin, kliininen masennus on oikea, fyysinen tila aivoissa, ja jokainen sairastettu masennus lisää riskiä sairastua uudelleen masennukseen. Nyrjähtäneen nilkan tavoin aivotkin siis ottavat osumaa kaikista vammoista. Onko tämä sairastuneen vika?
Moni meistä on jo sairastanut tai tulee sairastamaan masennusta jossakin vaiheessa tätä maanpäällistä taivaltaan. Varmasti jokainen on kokenut lisäksi silloin tällöin alakuloa ja ollut ”masentunut” ulkoisista olosuhteista johtuen. Masennusdiagnoosin takaa voi löytyä vuosienkin jälkeen muita psyykkisiä (tai fyysisiä) sairauksia, jotka ovat aiheuttaneet tai ylläpitäneet masennusta. Koska psykiatrinen diagnostiikka ei ole monestikaan kovin yksinkertaista, voi masennus myös peittää alleen muita mielenterveyden ongelmia ja näin olla jopa ”väärä diagnoosi”. Tällä en halua kuitenkaan syyllistää diagnostiikka tekeviä, sillä kuten totesin, psykiatrian tutkimus ja hoito voi olla toisinaan hyvin monimutkaista ja haastavaa.
Sen sijaan sanon, että mielenterveysongelmat ja masennus kaipaavat osakseen yhä enemmän avointa keskustelua ilman häpeää sekä oikeanlaista yksilöllistä hoitoa, jossa mietitään kokonaisuutta ja hoitomuodot valitaan harkiten ja perustellusti. Ihmistä ei voida (poikkeuksia lukuun ottamatta) hoitaa tai auttaa ilman tämän omaa tahtoa ja sitoutumista siihen. Siksi kaikkein tärkeintä on vähintään pyrkiä ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja tarvittaessa hakea apua ongelmien ilmetessä. Nykypäivänä on valtavasti keinoja hoitaa erilaisia ongelmia ja ihminen voi elää normaalia ja täysipainoista hyvää elämää sairauksistaan huolimatta. Vaikka haasteita vielä riittää, mennään kuitenkin parempaan suuntaan joka kerta, kun joku uskaltaa avata suunsa ja olla häpeämättä asioita, jotka eivät ole omaa syytä. Sinäkin pystyt siihen. Tärkeintä on, ettet jää yksin asiasi kanssa. Ja lopuksi – on myös onneksi paljon ihmisiä ja lääkäreitä, jotka suhtautuvat näihin asioihin kunnioittavasti ja järjellä. Siksi minäkin olen näitä viestejä välittämässsä muille ja uskon selviäväni järjissäni uuvuttavasta viikosta ja viikon alusta huolimatta, joskin pahoin pelkään että saan hetken etsiä päästäni irronneita ruuveja.
Aina on toivoa, älä unohda sitä. Ihanaa viikkoa 🙂 <3